"Kaukana tyrskyjen alla, syvällä maan uumenissa jyskytti sydän, kumeasti, pehmeästi ja säännöllisesti. Saari on elävä, ajatteli isä." Muumipappa ja meri
Olemme kotona Kotkan Hirssaaressa. Käymme yhtenään parvekkeella moikkaamassa Berttaa. Siellä se nyt kelluu, kotisatamassa. Ajoimme veneen kotiin Helsingin Tervasaaren venesatamasta maanantaina yhdeltä istumalta paria pysähdystä lukuunottamatta. Eväät söimme Porvoon ulkosaaristossa sijaitsevalla Äggskärin saarella, tankkaamaan pysähdyimme Tirmoon saaristokeskukseen ja jaloittelimme Svartholman linnoitussaarella. Oli mitä upein veneilysää. Vihdoin aurinko paistoi, oli tyyntä ja seurakin edelleen mitä mainioin. Vitsailimme mieheni Juhon kanssa, että pitkästä matkasta ja alkumatkan haastavista sääolosuhteista huolimatta olemme edelleen yhdessä, eikä venettäkään ole vielä laitettu myyntiin.
 |
Viimeisen etapin evästauko Äggskärin retkisatamassa.
|
 |
Kotimatkalla merimaileja kertyi yhteensä 213.
|
 |
| Pysähdyimme jaloittelemaan Loviisan edustalla sijaitsevalle Svartholman linnoitusaarelle. |
Yöpyessämme reissumme toisena yönä Stora Halsön saarella, minua iäkkäämpi nainen tokaisi minulle iltanuotiolla, että "sä olet ilmeisesti se hyppää perkele". Nauratti. Kyllä, olen se parisuhteen osapuoli, joka hyppää, mutta minulle ei huudeta ja hyvä niin. Matkanteko ja rantautumiset tapahtuivat yllättävänkin hyvässä yhteisymmäryksessä ja rauhallisesti. Tosin välillä olin päivän reissun jälkeen niin uupunut, että päädyin vain ojentamaan köysiä avuksi tulleelle naapuriveneen kapteenille, enkä itse tehnyt sen jälkeen enää mitään. Hetken köysien kanssa kikkailtuaan mies ystävällisesti tokaisi minulle: no tee nyt jotain! Tein "jotain" ja kiitin avusta. Hepulin saattelemana katosin veneen sisälle nauramaan. Vielä pitkin iltaa Juho toisteli minulle tätä jo klassikoksi muodostunutta lausahdusta. Vesillä koetut hetket yhdistävät ainutlaatuisella tavalla ja olen iloinen, että meillä on yhteinen harrastus, josta me molemmat nautimme. Seuraavaksi kertaan hetkiämme seikkailun alkupuolelta.
 |
Matkalla Aaslaluodolle pysähdyimme lounaalle Naantalin Hasta la Pastaan. Matkaseurana ja korvaamattomana apuna mukana olivat äitini Marjatta ja bonuspapani Ismo.
|
 |
Vanhempani ajoivat meidät Helsingistä veneelle. Odottelimme lossia saapuvaksi.
|
 |
Hämmärönsalmen lossi.
|
 |
| Melkoinen määrä tavaraa pientä seikkailua varten. |
Vene odotti meitä Munkkilan luomutilan laiturissa Aaslaluodolla. Se oli yhtä upea kuin muistelinkin ja tuntui hassulta, että lähes vuoden odotuksen jälkeen lähtisimme hetken päästä matkaan. Oli paljon opeltetavaa ja veneen ominaisuuksiin tutustuimme pitkälti lennossa matkanteon aikana, olimmehan ajaneet kyseistä venettä vain kerran aiemmin koe-ajon aikana. Siirrettyämme tavarat autosta veneeseen olimme kutakuinkin valmiita lähtöön. Moottori käynnistyi ja plotteri, kaikki oleellinen siis toimi! Ensimmäiseksi haasteeksi osoittautui kuitenkin veneen radio. Radio käynnistyi automaattisesti plotterin mukana ja pauhasi täysillä kovimpia kesähittejä. Hetken meitä nauratti, vähän ajan päästä lentelivät jo ärräpäät. Emme millään meinanneet saada radiota pois päältä ja vanhempani naureskelivatkin, että teidän pitää sitten ajaa kotiin koko matka radio päällä. Se ei missään nimessä ollut vaihtoehto ja sormet syyhyten googlasimme plotterin käyttöohjeita netistä ja lopulta monien yritysten jälkeen radio hiljeni. Mikä ihana rauha! Hiljaisuuden vallitessa irroitimme köydet ja vanhempieni vilkuttaessa laiturilla, lähdimme matkaan.
 |
Neitsytmatka alkoi Aaslaluodolta.
|
Ulkona oli melko koleaa ja välillä satoi, mutta veneen sisällä oli lämmin ja fiilis oli huikea. Mukana oli kaikki mitä tarvitsimme ja edessä meri. Miten kauan olimme miettineet, millaista matkanteko olisi veneellä, miltä se tuntuisi, miten kaikki menisi. Matka eteni hyvin, välillä kiljahtelimme molemmat riemusta ja tuijotimme ohi lipuvia saaria, merta ja epäuskoisina toisiamme. Täällä me nyt ollaan! Tonne me nyt mennään! Unelmista totta! Ajantaju hävisi hujauksessa ja saariston maisemat vei mennessään. Pysähdyimme Kassnäsin vierasvenesatamaan tankkamaan, josta matka jatkui kohti Örön linnakesaarta. Loppumatkalle saimme seuraksemme sumun. Se teki matkanteosta hitaampaa ja haastavampaa. Sumu seurasi meitä Helsinkiin saakka jokaisena päivänä ja oli ainoa asia, mitä emme olleet osanneet ottaa huomioon.
 |
Loppumatka edettiin hiljalleen sumussa kohti Örön linnakesaarta.
|
 |
| Bertta jäi yöksi Örön vierasvenesatamaan, me majoituimme kasarmihotelliin. |
 |
Hotellihuoneet on rakennettu entiseen ja historiallisesti arvokkaaseen 12"-alueen kasarmirakennukseen.
|
 |
Kadettihotelli sijaitsee sopivasti ravintolaa vastapäätä. Ravintolan ruoka oli herkullista, palvelu ystävällistä ja jälkkäriksi nautin tyrnipannacottan. Nam!
Helatorstain aamuna heräsimme Örön saarelta. Linnakesaarta ei turhaan kutsuta saaristomeren kansallispuiston helmeksi. Luonto on todella rikasta ja aivan erityisen kaunista. Nautimme saaren kauneudesta kävelemällä Örön eteläpuolen kierroksen. Luontopolku vei lehtomaisen saaristometsän läpi saaren eteläkärkeen, josta avautui mykistävä merimaisema. Örössä olisi riittänyt koettavaa ja nähtävää moneksi päiväksi mutta harmillisen tiukahko aikataulu pakotti meidät jatkamaan matkaa. Olen todella iloinen, että päätimme yöpyä juuri tällä saarella. Kokemus oli ikimuistoinen ja saaristomaisemat kerrassaan upeat.
Ulkosaariston Örö sijaitsee Saaristomeren kansallispuistossa, Kemiönsaaren kunnassa.
Matkalla pysähdyimme ihastelemaan luonnontilaisena säilynyttä hiekkarantaa.
Luotopolku vei riippusillalle.
Saaren sotilashistoria näkyy kaikkialla.
Örö on yksi Etelä-Suomen merkittävimmistä uhanalaisten lajien ja luontotyyppien keskittymistä.
Aurinkoisena helatorstain aamuna jatkoimme matkaa kohti Hankoa.
Lipuessamme hiljalleen Örön yhteysaluksen perässä kohti Hankoa, havahduimme väylää ympäröivään saaristoon. Miten kauniita saaria, kutsuvia kivirantoja ja niemiä! Kaikki tämä jäi tullessamme näkemättä sumun vuoksi. Iloitsimme auringonpaisteesta ja tyynestä säästä, varsinkin kun olimme lähestymässä Hangon läntistä selkää. Reissua suunniteltaessa olin kuullut mainittavan kahdesta "ylityksestä", joiden kanssa pitäisi olla erityisen tarkkana, Hangon selkä ja Porkkalan selkä. Ne olisivat reissun vaativimmat osuudet, mikäli veneilysää ei suosisi. Etäältä kaikki näytti hyvältä lähestyessämme Hankoon vievää reittiä. Sitten ajoimmekin suoraan sankkaan sumupilveen. Näkyvyys oli n. 30 metriä. Välillä ohi lipui aaltoja ja siitä tulkitsimme, että jostain läheltä oli mennyt vene. Veneessä vallitsi hiljaisuus. Keskityimme havannoimaan vastaantulevaa liikennettä ja merimerkkejä ja tähystimme tahoillamme joka suuntaan. Välillä kauempana lipui hiljaa ohi aavelaivalta näyttävä purjevene. Kokemus oli epämiellyttävä ja koko Hangon läntinen selkä jäi näkemättä. Helpotus oli suuri, kun sumu hälveni lähestyessämme Hankoa.
 |
| Matkalla kohti Hangon läntistä selkää. |
 |
Sumun keskellä.
Ohi lipuva aavelaiva.
 Maata näkyvissä!
Loppupäiväksi veneilimme Tammisaaren Sommaröstrandeniin syömään ja tankkamaan. Ostimme illaksi makkarapaketin ja tulitikkuja ja suuntasimme kohti Barösundia ja Elisaarta, jossa oli tarkoitus myös yöpyä. Sääennuste lupasi kuitenkin seuraavaksi päiväksi mitäs muutakaan kuin sumua ja päätimme poiketa aiemmasta suunnitelmasta ja ajaa niin pitkälle kuin jaksaisimme. Jaksoimme Kopparnäsin alueelle, Stora Halsön saareen ja kiinnityimme vierasvenelaituriin. Satamassa oli meidän lisäksi kaksi venettä. Alkoi sataa kaatamalla. Pitelimme sadetta asentamalla pimennysverhot paikalleen ja kokeilemalla toimiiko lämmitin. Onneksemme se toimi! Verhot löysivät paikkansa ja vene alkoi mukavasti lämmetä. Naapuriveneen omistajat olivat grillikatoksessa miettineet "menik ne kutemaan vai mitä", kun ikkunoihin ilmestyi heti verhot. Olimme kuitenkin reissun jäljiltä niin väsähtäneitä, että sateen tauotessa emme jaksaneet kuin grillata makkarat, kävellä ihastelemaan saaressa olevaa saunaa ja mennä unille. Eka yö omassa veneessä ei ollut hassumpi ja nukuttikin aika mukavasti. Seuraavana aamuna pääsimme vasta toisella yrittämällä, ainaisen matkaseuralaisemme sumun hellittäessä, ylittämään Porkkalan selkää. Kokemus oli samankaltainen kuin Hangon edustalla, paitsi että tällä kertaa satoi vettä ja tuuli myös jonkin verran. Kun selkä oli selätetty, suunnistimme Lähteelän vierasvenesatamaan lohikeitolle ja munkille. Tauko teki tehtävänsä. Alkoi taas hymyilyttää, tuli lämmin ja aurinkokin alkoi paistaa. Riisuimme sadetakit, kaivoimme esiin aurinkolasit ja matka jatkui. Sumu ei enää kiusannut meitä ja pääsimme Helsingin Tervasaaren venesatamaan. Bertta jäi keräilemään voimiaan Helsinkiin viikonlopuksi ja matka Kotkaan jatkui heti maanantaina. Yhteisen veneseikkalun ensimmäisestä etapista jäi mieleen saaristossa pesivien lintujen kevättohinat, rantautumiset uusiin paikkoihin ja uteliaisuus, joka heräsi askel askeleelta kävellessämme syvemmälle saariin. Yhdessäolo ilman keskeytyksiä teki meille hyvää, kiinnostus historiaan heräsi uudelleen, arvostus luonnon monimuotoisuutta kohtaan kasvoi ja paikkojen narratiivisuus kiehtoi. Meri ja saaristo ovat täynnä tarinoita ja on inspiroivaa alkaa kirjoittaa myös omaa tarinaa tämän blogin myötä. |
 |
| Stora Halsön retkisatamassa. |
 |
| Turvallisesti perillä omassa laiturissa. |
 |
| Siellä se nyt kelluu <3 |
Eeva, kirjoituksesi toi omat hyvät saaristokokemukset mieleen. Öröstä on muistissa kuvailujesi lisäksi teiden nimet Pitkä ikävä ja Lyhyt ikävä kuten myös monet kyyt.
VastaaPoistaHyviä veneilyretkiä!
T. Auli